Kotiäidin sekalaisia supatuksia, satunnaisia kättentöitä, räpsyjä arjen pyörteistä, pienten jalkojen tepsutusta... Arjen aarteita nyt ainakin.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulu 2013


Rauhaisa joulu alkaa olla takanapäin. 
21.päivä haettiin ja koristeltiin kuusi ja vähän siistittiin nurkkia. ;) 


Sunnuntaina ajeltiin sukuloimaan miehen siskon perheen luokse. Serkukset villiintyivät niin että sohvakin melkein kaatui. ;D Jättikiva reissu ja paluumatkalla olikin unista porukkaa takapenkillä. 
Maanantaina sitten tuli valmisteltua kaikki jouluruuat (peruna-, porkkana-, lanttulaatikot, rosolli, kinkku... lohi savustettiin vasta aattona). 


Aattona taidettiin herätä vasta yhdeksän jälkeen. Riisipuurojen keiton välistä kun alkoi lastenhuoneesta kuulua pulinaa "Äitii, paketti kiipeää mun sänkyä pitkin!". ;D Tonttu oli jättänyt lasten joulusukkiin suklaalevyt ja kirjeen, josta selvisi että tonttu oli saanut tehtävän toimittaa paketit mutta häneltä oli muutama paketti kadonnut. Pienten vihjeiden perusteella lapset sitten etsivät ne muutamat puuttuvat paketit. Oli kyllä hauskaa lapsilla! :) Ja etsintöjen jälkeen vasta huomattiin että kuusen allehan oli ilmestynyt iso lahjakasa. Lahjoja availtiin sitten aamupäivän ajan "kaikessa rauhassa". ;)  


Päivä meni lepposasti perheen kesken. Pelailtiin lautapelejä, rakenneltiin legoja, luettiin kirjoja ja katsottiin leffaa. Yhdessä mukavaa möllöttelyä. :) Rauhallinen perhejoulu siis meillä. 


Aattoyönä iskikin sitten mahataudit ja kuumeilut, eli sairastellessa meni joulunpyhät. Nooh, nyt alkaa kaikki pikku hiljaa olla voimissaan, jotta hyvä niin. Ehtiihän tässä vielä joulun tunnelmasta ja rauhasta nauttia, ei se oo niin justiinsa päivän päälle. ;)

Mukavaa joulun jälkeistä aikaa kaikille! ♥ 

Ps. Ja on hyvä muistaa, että toisin kuin yleensä luullaan, tarkkailijatontut eivät pidä lomaa joulun jälkeen! (Mauri Kunnas)

4 kommenttia:

Krista | Ihmemutsi kirjoitti...

Ihana Joulu ollut teillä, harmi vain että tulitte lopuksi kipeäksi. Tuo lahjan etsintä oli ihana idea!

Tanja kirjoitti...

Onnea Uuteen vuoteen!

Home Sweet England kirjoitti...

Moikka Hanna! KUinkas on Uusi Vuosi alkanut rullaamaan? Jotain kivaa lasten kanssa DIY juttua toivoisin (siis jos saa toivoa) kun taalla alkaa naa kovin sateiset ilmat taas kun taamikuu alkaa (koska englannissa EI sataisi?!?!) :D
Niin viikonloppuisin jos sataa niin vois tehda jotain lasten kanssa. Mita tekisit tuon 14kk. tyton kanssa?

Hanna kirjoitti...

Home Sweet England - Saa toivoa!! :D Ja hyvin on uusi vuosi alkanut, treenailut taas aloitettu, huh. ;) Koitan saaha tänne jotain diy-juttuja kunhan vaan kerkeilen! :)